3. marraskuuta 2016

12. elokuuta 2016

6. elokuuta 2016

ROADTRIP 16.-19.6.2016

oon täällä jo pariinkiin otteeseen hehkuttanut tota belgian sijaintia, ja otettiinki siitä tosiaan kaikki ilo irti ja lähdettiin kesäkuussa pienelle 3,5 päivän roadtripille. kaikki postauksen kuvat oon ottanu mun puhelimella joten laatu on mitä on.


lähettiin matkaan vuokra-autolla torstai-iltana. ajettiin luxemburgiin, jossa navigoitiin meidät leirintään. aamulla heräiltiin jo kukonlaulun aikaan, ja otettiin suunnaksi ranska ja colmar. colmar oli mielettömän kaunis kaupunki. kun saavuttiin pikku-venetsiaksi kutsutulle alueelle, tuntui kuin oltaisiin menty vuosikymmeniä ajassa taaksepäin. kierreltiin ympäriinsä ja käytiin syömässä ja sitten jatkettiinkin jo matkaa.
























































olin jo etukäteen varannut meille majoituksen pe-la yölle sveitsistä, lauterbrunnen camping jungfrausta. jos oikein muistan niin colmarista tonne ajoi ehkä noin neljä tuntia. tosin pysähdeltiin välillä kauppaan, syömään, ihastelemaan maisemia...
illalla päästiin perille campingiin ja huh, minkä näköstä siellä oli. vesiputouksia, lehmiä, lumisia vuorenhuippuja.

 photo fcc7db2d-4656-45b0-ac8f-c424dc9fd045.jpg
lauantaina otettiin rennosti, käveltiin vuoren sisällä ja käytiin vesiputouksen takana, kierreltiin sveitsiä (ja valitettavasti päädyttiin jotenkin autoilemaan zurichin keskustaan...) ja jossain vaiheessa otettiin suunnaksi etelä-saksa. matkalla varattiin meille yöksi hotelli/majatalo ahausenin kylästä etelä-saksasta. majatalo-hotelli oli supersöpö, ja lauantai-ilta kului talon terassilla korttia pelaten.




























































sunnuntaina hotelliaamupalan jälkeen lähdettiin ajelemaan taas pohjoiseen päin, suunnitelmana oli ajaa niin lähelle brysseliä kun vaan jaksetaan. kierreltiin pieniä kyliä ja esimerkiksi tennenbronn nimisessä kylässä sattui juuri olemaan käynnissä jonkinlainen kylätapahtuma. bongattiin jonkun vuoren/kukkulan(?) päällä linnan rauniot, kavuttiin sinne ja pidettiin pieni piknik. jossain vaiheessa jatkettiin ajamista, ja lopulta päädyttiinkin vielä sunnuntai yön aikana ajamaan suoraan brysseliin.

lähemmäs 2000km tuli ajettua 76 tunnin aikana. tää roadtrip oli kyllä ehdottomasti yks aupair vuoden kohokohdista ja oon niin onnellinen et me tehtiin se! merci laura, nicklas ja mauri :-)

3. elokuuta 2016

18. toukokuuta 2016

oostende
hmmm mitäköhän tässä nyt on tapahtunu taas viime postauksen jälkeen.. terrori-iskut, milano matkan peruuntuminen, päivä pariisissa, jossun vierailu, viikko suomessa (+ perseelleen mennyt pääsykoe), vähän lomailua, vähän au pair juttuja, euroviisut, päivä belgian rannikolla (yks upeimmista paikoista mitä oon täällä nähnyt) sekä vähän sellasta vaaleanpunasta kuplaa. nyt kun toi kouluun pääseminen näyttää vähän huonolta, oon tosissaan alkanut miettiä uuden perheen etsimistä ja tänne palaamista kesän jälkeen. enemmän kuvia tulossa muuten asap!

18. maaliskuuta 2016

st3 reilut kolme kuukautta jäljellä belgia elämää. kauhulla odotan jo tän loppumista.
mulle kuuluu siis hyvää. tän vuoden puolella on taas ehtiny tapahtua paljon. oon matkustanut amsterdamiin parikin kertaa. oon viettänyt mahtavan viikonlopun lauran kanssa berliinissä. viime viikonloppuna lensin tukholmaan viettämään perinteistä melodifestivalen viikonloppua jennan ja hannan kanssa. eilen syötiin kevään ekat jätskit ulkona auringon paisteessa. mun shoppailut ei enää mahdu vaatekaappeihin. mun elämään on tullut uusi erityinen ihminen. tänään mulla alkoi kahden viikon pääsiäisloma, tiedossa on yökyläilyjä, viiniä, sekä jälleen pieni reissu, tällä kertaa italiaan! milano-vinkit tervetulleita :-)

7. tammikuuta 2016

vähän myöhässä mutta katsaus mun vuoteen 2015, olkaapa hyvät.

DSC_0608

Oletko saanut uuden ystävän tämän vuoden aikana?
useammankin!

Oletko tehnyt jotain tänä vuonna, mitä et ole ennen tehnyt?
matkustin ensimmäistä kertaa yksin ulkomaille, ja elokuussa muutin belgiaan. en tuntenut kaupunkia, en perhettä jossa tulisin asumaan, en yhtäkään ihmistä täältä, ja onnistuin rakentamaan elämän tänne.

DSC_0495

Oletko seurustellut tämän vuoden aikana?
noup

Kerro pari parasta muistoasi tältä vuodelta?
-siskon polttarit ja häät
-läksiäiset
-berliini
-se kun käveltiin lauran kanssa lontoossa kaheksalta aamulla jatkoilta kotiinpäin hirveetä vauhtia eikä kummallakaan ollu tietoa mihin suuntaan meijän pitäis kävellä.
-kaikki amsterdamin reissut


Oletko riitaantunut kenenkään ystäväsi kanssa kuluneen vuoden aikana?
en

DSC_0487

Oletko muuttunut paljoa viimeisen vuoden aikana?
todella paljon!

Kuka oli paras uusi tuttavuus?
brysselin tytöt!


Piditkö uudenvuodenlupauksesi?
pidin! tein uudenvuodenlupauksen että alan kirjoittaan päiväkirjaa, ja sain pidettyä siitä kiinni.

DSC_0588Synnyttikö kukaan läheisesi?
ei

Kuoliko kukaan läheisesi?
ei

Missä maissa kävit?
saksa, viro, ruotsi, belgia, ranska, hollanti, iso-britannia


Mitä haluaisit vuodelta 2016 sellaista, joka ei onnistunut vuonna 2015?
ehkä opiskelupaikan


Mikä päivämäärä säilyy muistissasi vuodelta 2015?
22.8, 31.8



DSC_0614

Vuoden suurin saavutuksesi?

muutto belgiaan

...ja suurin epäonnistuminen?
ei tuu mieleen mitään erityisen suurta epäonnistumista.

Kärsitkö vammoista?
enpä juuri

Mikä oli paras asia, jonka ostit?
uusi tietokone

Mihin käytit suurimman osan rahoistasi?
puolet vuodesta makselin vielä vuokraa, sen jälkeen suurin osa mennyt matkusteluun, shoppailuun ja ruokaan.

Mistä innostuit eniten?
uudesta elämästä belgiassa.

Vuoden 2015 ihmiset:
kaikki ystävät suomessa ja brysselissä, sekä tietysti perhe.

DSC_0584
Verrattuna tähän aikaan viime vuonna, oletko onnellisempi vai surullisempi?
onnellisempi

Lihavampi vai laihempi?
lihavampi

Rikkaampi vai köyhempi?
köyhempi

Miten aiot viettää joulun?
kaustisella perheen kanssa 

Jos voisit mennä ajassa taaksepäin ja muuttaa yhden hetken menneestä vuodesta, mikä se olisi?
en varmaan muuttaisi mitään.

Rakastuitko vuonna 2015?
en

DSC_0704


Mikä oli mieluisin tv-sarja, jota seurasit?
geordie shore!

Vihaatko tällä hetkellä ketään, jota et vihannut viime vuonna samaan aikaan?
en

Mikä oli paras lukemasi kirja?
luin ehkä yhden kirjan koko vuoden aikana ja se oli piin elämä.

...entä musiikillinen löytö?
HVOB, Mø

Mitä teit syntymäpäivänäsi?
jos en ihan väärin muista niin istuin junassa vaasasta helsinkiin. seuraavana päivänä taisin pitää pienet illanistujaiset kamuille.

Ketä kaipasit?
nyt belgia aikana tietysti perhettä ja kavereita suomesta


Mikä tai kuka sai sinut pysymään järjissäsi?
ystävät

DSC_0980kaikenkaikkiaan aivan upea vuosi. 5/5. nyt vaan sormet ristiin että 2016 vuodesta tulisi vähintään yhtä hyvä!