23. marraskuuta 2015

enpä olisi uskonut 3kk sitten kun tein lähtöä brysseliin, että täällä joutuis tällasen tilanteen keskelle. kaupunki joka on tuntunut alusta alkaen turvalliselta ja josta on tullut koti, muuttui synkäksi aavekaupungiksi yhdessä yössä. tunnelma on muuttunut täysin.

tänään onneksi paistoi aurinko. svenska kyrkanilla ihmiset katsoivat silmiin, hymyilivät ja tulivat esittäytymään sekä tarjosivat lämmintä kaakaota. hostäiti toi ison kupin teetä ja kysyi että pelottaako tää tilanne mua. söin tänään hyvää vietnamilaista. (mut tuntevat ihmiset miettii tässä kohtaa että luinko oikein. kyllä lotta söi aasialaista ruokaa ja piti siitä.) perhe ja ystävät on parhaita, sekä brysselissä että suomessa. brugge oli eilen sateesta huolimatta kaunis ja rauhallinen. ja muutaman päivän päässä häämöttää jälleen amsterdam. mulla on lentoliput suomeen jouluksi, kolme pussia salmiakkia, fazerin suklaata, ruisleipää sekä uusi kiva ja lämmin takki. (nopeesti laskettuna neljäs uus takki 3 kuukauden sisään..)
onneksi niitä hyviä asioita on niin paljon enemmän kuin pahoja.

4. marraskuuta 2015

2015-11-04_11.54.51 2015-11-04_11.56.29  
kaks kuukautta menny ihan älyttömän nopeesti. mihin lokakuu oikein meni???
vieläkin jaksaa ihmetyttää se, kuinka paljon on näin lyhyen ajan sisällä ehtiny tapahtua. en oo kyllä koskaan aikasemmin tuntenu eläväni näin täysillä.
viime viikolla mulla oli syysloma, ja sain ihania vieraita suomesta koko viikoksi! perjantaina lähettiin amsterdamiin, jossa vietettiin ihan paras loppuhuipennus tälle viikolle. 
ainiin ja pari viikkoo sit käytiin viikonloppureissulla pariisissa lauran ja nanan kans. ja ylihuomenna olis tarkotus lähtee lontooseen. tän takia bryssel on kyl ihan paras paikka asua:-D

5. lokakuuta 2015

2015-10-05_18.06.41 2015-10-05_18.04.44 2015-09-29_08.11.37 kuukausi ja viikko takana au pairina. ekan kuukauden aikana olen:
-aloittanut hollannin opiskelun
-käynyt kaksi kertaa antwerpenissä
-ja kerran amsterdamissa
-ollut treffeillä
-shoppaillut. liikaa.
-löytänyt vedettistä uuden lempparikaljan. ja kutsunu sitä liian monta kertaa vetten (??) kaljaksi. siis ihan baaritiskilläkin yrittänyt tilata vetteniä. joo, miten meni ja sillee.
-jutellut hyvin monen tuntemattoman kanssa milloin mistäkin. viimeksi yhen baarin vessassa surkuteltiin yhdessä jonkun naisen kanssa sen kadonnutta huivia
-totutellut kulttuurieroihin ja -tapoihin
-oppinut käyttämään kodin ulko-oven turvalukkoa!! ekalla viikolla sain sen jotenkin ihan solmuun, ja istuin siinä oven ulkopuolella kolme tuntia. yritin päästä sisään ja vääntelin niitä kahta lukkoa sekä postinkantajan, kahden naapurin että ohikulkijan avustuksella. lopulta paikalle haettiin lukkoseppä...
-tutustunut ihan huippuihin tyyppeihin ja saanut uusia ystäviä
-ikävöinyt ruisleipää
-skypetellyt suomeen
-järjestänyt onnistuneet yllätyssynttärit joissa ainakin tarjoilupuoli oli kohdillaan
-syönyt hyvin monta vohvelia, liian monta pakettia oreoita, sekä muutenkin hyvin epäterveellisesti
-iloinnut mun uudesta, paremmasta prepaid liittymästä
-tanssinut baarissa puoli kuuteen asti aamulla
-puhunut ruotsia, englantia, hollantia ja ranskaa yhden päivän sisällä. (ranskaa siis kaupan kassalla "bonjour" ja "merci", mutta lasketaan!)

arvosanaks eka kuukausi saa 5/5, vaikka on niitä huonojakin hetkiä mahtunut tähän, niin ne hyvät voittaa ihan sata-nolla. enkä oo kyl hetkeekään vielä ehtiny katua tänne lähtemistä.

30. syyskuuta 2015

AMSTERDAM

P1010998 P1010991 20150926_115813 amsterdam oli täydellinen. ehdottomasti kaunein näkemäni kaupunki. 

lauantai aamuna käytiin aamupalalla lavinia goodfood nimisessä paikassa. toi paikka oli ihan yli söpö, mutta ehkä hieman ylihinnoiteltu, annosten kokoon nähden. 
btw, 'fruits' menussa meinaa täällä sit muutamaa marjaa.
DSC_0950 DSC_0953 DSC_0955
siitä jatkettiin kiertelemään local goods weekend marketeille, jossa oli myynnissä kaikkee nimensä mukaan paikallista kamaa tauluista ja teelajeista vaatteisiin. lisäks siellä oli kaikkia erilaisia työpajoja esim. kankaanpainantaa ja maatuskien maalausta.

P1011024 20150926_124739 DSC_0980 tästä jatkettiinkin hard rock cafeseen syömään, jonka jälkeen mentiin hetkeks hotellille ruokakoomailemaan. myöhemmin käytiin vielä keskustassa pyöriis, ja joskus yöllä selviydyttiin jopa baariin asti. ja takas hotellilla oltiin siin viiden aikaan aamulla.

sunnuntaina heräiltiin puol 11 aikaan ja 11 piti luovuttaa huone. jätettiin kamat hotellille ja lähettiin aamupalalle the breakfast clubille. tääkin paikka oli iha tosi viihtyistä, eikä hinnatkaan ollu mitään törkeitä. suosittelen siis!
DSC_1028 DSC_1018 aamupalan jälkeen lähettiin takas keskustaan päin ja päätettiin mennä canalboat turistiretkelle. eli ostettiin liput johonkin random canalboatiin, jotain kympin tais maksaa ja kierros kesti tunnin. oli kyl upeeta nähä tota kaupunkia noit kanaalei pitkin. suosittelen tätäkin!
sit jouduttiinki hodari kojun kautta haikein mielin lähteen bussille ja takas brysseliin.

vaikka bryssel onki ihan jees niin en kyllä yhtään ihmettele enää sitä, miks monet sanoo et paras asia brysselissä on se et täältä pääsee helposti pois. amsterdamin vieressä kalpenee kyllä melkeenpä mikä tahansa kaupunki, imo.

14. syyskuuta 2015

DSC_0854 DSC_0857 DSC_0858 DSC_0861 DSC_0866 DSC_0869 DSC_0871 sunnuntaina lähettiin lauran ja pauliinan kans antwerpeniin kiertelemään. hengailtiin ja käveltiin vaan ympäriinsä ja ihasteltiin ihania rakennuksia. tykästyin antwerpeniin kyl sikana, onneks sinne on tosi iisi mennä tästä, juna makso menopaluu joku 8-9e.

11. syyskuuta 2015

DSC_0839 DSC_0845
11 päivää belgiassa. ja ei oo kahtaa samanlaista päivää tähänastiseen aikaan täällä mahtunu. tunteet menee vuoristorataa, ja tänään harkitsin jo laukkujen pakkaamista. en kuitenkaan suomeen palaamista, vaan perheen vaihtamista. muuten kaikki on sujunut tosi hyvin, perheen kans vaan välillä tulee väärinkäsityksiä ton pienen kielimuurin takia. ja tosiaan kun tällä perheellä on jokaselle päivälle ihan erilaiset aikataulut niin niitten opettelemiseen menee aikaa. parin viikon sisään lisätään tähän kaikkeen viel poikien alkavat harrastukset.
mitäs muuten. bryssel tuntuu ihan kivalta ja alkaa pikkuhiljaa hahmottuun. vaikka toisaalta en oo kyllä vielä nähny ees juuri mitään. oon onneks tavannu ihan huippuja suomityttöjä, ja ne onki pitäny mut täällä järjissäni. ollaan tehty kivoja juttuja niin viikolla ku viikonloppunakin. esimerkiks eilen torstai-iltana haettiin kaupasta viinit ja sipsit ja mentiin puistoon piknikille. tuntuu nyt jo haikeelta et kaks tästä porukasta on palaamassa jo jouluna suomeen. 

2. syyskuuta 2015

PERILLÄ

brussels1 brussels1.1 maanantaiaamuna lähdin vaasasta puoli yhdeksän aikoihin aamulla. noin 12 tuntii myöhemmin olin perillä brysselissä hostperheen luona. ekana iltana skoolattiin viinilasien kanssa ja syötiin ja tuli heti tosi tervetullut olo! 
eilen eli tiistaina sain hommattua itelleni puhelinliittymän ja matkakortin. tänään mulla alkaa työt, kun lähen hakeen lapset koulusta ekaa kertaa! jännittää, koska koulumatkaan kuuluu sekä metro että bussi...

23. elokuuta 2015

DSC_0600 DSC_0576 DSC_0566 DSC_0561 DSC_0636 DSC_0625 DSC_0588 DSC_0587 DSC_0585 DSC_0569 DSC_0612 eilen oli sit ne kauan odotetut läksiäiset. pelkäsin et tuun tyyliin vaan itkeen koko illan, mut olinki vaan yhtä hymyy kokoajan:-D oli ihan täydellinen ilta. kiitos siitä näille. huh, mitä ihmisiä mulla on täällä!

12. elokuuta 2015

AU PAIRIKS BELGIAAN

DSC_0534 kaikki alko tos keväällä, päätin et en haluu kesän jälkeen enää jatkaa mun työpaikassa, joten jotain oli keksittävä. hain kouluun mut en päässyt. mieles oli kuitenki ollu jo pitemmän aikaa vuosi jossain päin eurooppaa au pairina. tein profiilin aupair-world.net sivustolle jonka kautta löysin hyvältä vaikuttavan perheen, tai no itseasiassa se perhe löysi mut. ensin viestiteltiin tuolla sivustolla, sitten puhuttiin puhelimessa ja skypetettiin ja aika nopeesti homma olikin jo sovittu ja lentoliput ostettu. 
perhe asuu siis brysselissä, vanhemmat on kotoisin ruotsista eli kotikieli meillä on ruotsi. perheessä on kaks poikaa 7v ja 9v. lähden elokuun viimenen päivä ja työt mulla alkaa 2.9. ja 10 kuukautta olis tarkotus tässä perheessä olla. nyt vaan peukut pystyyn ja toivotaan et kaikki sujuu hyvin!! jjeee

9. elokuuta 2015

DSC_0582

onkohan täällä enää ketää?

viimesen puolen vuoden aikana on ehtiny tapahtua aika paljon. pääsykokeisiin lukemista, töitä, töiden loppuminen, lomailua, omalta mukavuusalueelta hyvin kauaksi poistuminen, kun lähdin ekaa kertaa yksin ulkomaille ( =pari viikkoa berliinissä), ihania ihmisiä, itkua, naurua, päätöksiä, reissailua ja viimeisimpänä muutto. 
muistaakseni mul menee ihan hyvin ja oon suht onnellinen.

syy miks nyt päivitän blogia on se, et koitan oikeesti nyt tsemppaa tän kans sillä seuraavaks koittaa mun elämäs aika iso muutos. elokuun lopussa mä muutan belgiaan melkeen vuodeks! tai sen näkee sit kui pitkä reissu tulos, mut about vuos tavotteena. ja tää on hyvä paikka jakaa fiiliksiä kaikesta. 

kerron seuraavassa postauksessa tästä vähän tarkemmin, mut jos kellää hei mitään vinkkei belgiaan/brysseliin niin nyt ihmeessä jakoon kiitos!! :-)

4. maaliskuuta 2015

DSC_0386 DSC_0464 DSC_0415 DSC_0452 DSC_0462 vikana päivänä eli torstaina käytiin ihan jäätävän kokosella humana -nimisellä kirpparilla frankfurter torilla (samaa settii ku tääl fidat ja uffit) sekä fiilisteltiin lämmintä päivää köpissä, joka oli oikeesti aika friikki mesta.

mä niin kaipaan takas tonne. lauraaaaa saanko jo varata lennot?

26. helmikuuta 2015

DSC_0285 DSC_0290 DSC_0302 DSC_0287 keskiviikkona mentiin aamulla brunssille beakersiin (suosittelen!!!!) josta jatkettiin east side galleryyn berliinin muurille. otettiin siinä parit kuvat ja nautittiin ihanasta säästä ennenkun hypättiin metroon kurfürstendammille jatkaan shoppailuja ja tuhlaan loput rahat.

21. helmikuuta 2015

DSC_0192 DSC_0198 DSC_0202 DSC_0243 DSC_0261
tää blogi on kyllä haudattu jo aikoja sitten, mutta halusin kuitenkin tehdä omaksi ja ehkä jonkun muunkin iloksi pari postausta mun ja lauran ihanasta berliini reissusta.
lyhyesti sanottuna rakastuin.

tultiin berliiniin maanantaina illalla, ja nää kuvat on meidän ensimmäiseltä päivältä eli tiistailta, jolloin nautittiin täydellinen aamupala anna blumen kahvilassa, shoppailtiin weinmeisterstrassenilla, käytiin tsekkaamassa parit nähtävyydet ja illalla otettiin vielä yhdet vähän turhan vahvat drinkit jossain random buddharavintolassa hotellin vieressä.